Karibia

Karibian risteily - Päivä Barbadoksella

Karibian risteilymme neljäs kohde oli Barbados, jonne saavuimme joulupäivänä. Maissaoloaikaa oli käytettävissä iltaan saakka, sillä laivalla piti olla takaisin vasta klo 19:30. Koska päiväksi osui joulupäivä, kaikki kaupat olivat kiinni, liikenne todella vähäistä ja ihmisiä oli lähinnä vain rannalla. Tässä meidän kokemus päivästä Barbadoksella ja mukana myös video tuttuun tapaan.


Karibian risteily - päivä Martiniquella

Yksi Karibian risteilyn kohteistamme oli Martinique. Muissa risteilykohteissa kävimme usein rannalla. Täällä päätimme viettää ihan toisenlaisen päivän ja lähteä tutustumaan saarella sijaitsevaan kasvitieteelliseen puutarhaan. Tässä meidän kokemus päivästä Martiniquella. Mukana myös video päivästä.

Tiina Su, 11.02.2018 - 19:03

10 päivän Karibian risteily Royal Princessillä

Toista kertaa Karibian risteilyllä ja tällä kertaa risteilyn valinnassa painopiste oli risteilyreitissä, hinnassa ja varustamossa. Edellisellä kerralla eniten valintaan vaikutti varustamo ja laiva, Suomessa rakennettu Allure of the Seas, joka kuuluu Royal Caribbeanin varustamoon. Tällä kertaa halusimme nähdä Etelä-Karibian kauniita pieniä saaria ja reittivalinnan jälkeen, laivaksi valikoitui Royal Princess. Tässä kokemuksia ja vinkkejä Karibian risteilystä ja videolla kooste koko risteilystä.