Seuraa meitä somessa!
@lomavinkit.fi

Tallinnan Fotografiska - uutta tekemistä Tallinnassa

  • Fotografiska Tallinn
  • Fotografiska Kirsty Mitchellin kuvia
  • Fotografiska Kirsty Mitchellin kuvia
  • Fotografiskan kattoterassi

”Jos lomailee useamman kerran lyhyissä pätkissä, vaikutuksista voi nauttia useammin”, tutkimusprofessori Jari Hakanen vinkkaa Me Naiset –lehdessä. Tämän lisäksi väittäisin, että pieni maisemanvaihdos ja kulttuurielämys virkistävät tavallista arkea. Vaikka suomalaisten into matkustaa Tallinnaan on viime vuosina hiipunut, voin ilokseni kertoa, että nyt sinne on hyvä syy lähteä vaikkapa perinteisellä päiväristeilyllä. Telliskiven alue ja siellä sijaitseva uusi valokuvataiteen museo Fotografiska, ovat ehdottomasti käymisen arvoisia kohteita. Fotografiska ei olekaan mikään ihan tavallinen museo, vaan se on valokuvataiteen lisäksi täynnä elämää, tapahtumia ja lähiruokaelämyksiä. Tässä kokemuksia ja lisätietoja.

Tallinnan Fotografiskan tarina

Ensimmäinen Fotografiska avautui Tukholmaan toukokuussa 2010 ja nykyisin se on yksi Ruotsin suosituimmista nähtävyyksistä. Kun virolainen Maarja Loorents vuonna 2012 vieraili siellä, hän halusi, että samanlainen museo pitää saada myös Tallinnaan. Niinpä ensimmäinen Tukholman ulkopuolelle valmistunut Fotografiska valmistui Tallinaan ja sen avajaisia vietettiin kesäkuussa 2019. Tieto siitä, että Fotografiska ilmestyy Tallinnaan, pidettiin alkuun salassa. Myöskään markkinointiin ei koettu alkuvaiheessa olevan tarvetta.

 
Tallinnan Fotografiska

Saavumme Fotografiskaan puolen päivän jälkeen suoraan laivan saavuttua satamaan. Olemme päivä Tallinnassa -risteilyllä ja ryhmämme koostuu vanhoista työkavereista 10-15 vuoden takaa. Vettä sataa ja ilma on kovin syksyinen. Saavumme Fotografiskaan, jonka avarassa aulassa vallitsee lämmin tunnelma. Aulan kahvilasta ja viereisestä myymälästä kuuluu mukava puheensorina. Ihmiset vaikuttavat innostuneilta. Jätämme takit naulakkoon ja pääsemme Fotografiskan Brand Manager Liis Tippelin johdolla tutustumaan rakennukseen ja näyttelyiden tarinoihin. Mielenkiinto on herännyt entisestään.


Sisääntulon yhteydessä on kahvila ja myymälä

Aloitamme kierroksen ylimmästä kerroksesta, missä sijaitsee ravintola ja ravintolabaari. Täältä aukeaa upea 360° näköala Tallinnan ylle. Vaikka ulkona satoikin vettä, pystyin helposti kuvittelemaan itseni kesäpäivänä kattoterassilla viettämässä aurinkoista päivää kylmän juoman kera. Liis vinkkasi myös tulevista uudenvuodenjuhlista, jolloin tämä on se paikka, mistä näkee mm. koko kaupungin raketit. Fotografiskassa järjestetäänkin paljon tapahtumia, joissa ensisijaisesti korostuu musiikki. Esiintyjänä voi olla R&B artistista Jazziin ja siltä väliltä. Näyttelyt saattavat olla auki jopa puolen yön aikaan.


Ylimmän kerroksen baari


Näköala kattoterassilta

Ravintolassa ja alakerran kahvilassa on huomioitu ekologisuus ja kestävä kehitys tarjoten lähiruokaa huolella valituista sesongin mukaisista raaka-aineista hyödyntäen ne juuresta lehteen. Ruokahävikki on minimoitu ja jos sitä jää yli, se kompostoidaan. Hintataso on kaikesta huolimatta edullinen. Menut ja hinnat voit tarkistää tästä linkistä. Suosittelen kokeilemaan ja kannattaa varata pöytä etukäteen.

Tallinnan Fotografiskan näyttelyt

Tallinnan Fotografiskassa on tällä hetkellä 3 näyttelyä: Alison Jacksonin Truth is dead (Totuus on kuollut) 10.11 asti, Kirsty Mitchellin Wonderland (Ihmemaa) 24.11 asti ja Yang Fudongin näyttely Moving mountains (Siirtyvät vuoret) 1.12.19 asti. Itseäni liikutti Kristy Mitchellin Ihmemaa. Hänen tarina yhdistettynä uskomattoman upeisiin kuviin, on todella kaunista katsottavaa. Alison Jacksonin näyttelyssä puolestaan nauru oli herkässä. Tässä lisätietoja näyttelyistä:

Alison Jackson - Totuus on kuollut 

Alison Jacksonin näyttely kertoo ihmisen tarpeesta uskoa sitä, mitä näkee. Hän käyttää taitavasti samannäköisiä kaksoisolentoja tai näyttelijöitä luodakseen paparazzi- tai dokumenttityylisiä valokuvia monien julkisuuden henkilöiden kuvitteellisista yksityiselämän hetkistä. Näitä julkisuuden henkilöitä ovat mm. Donald Trump, Marilyn Monroe, Kim ja Kanye West, Elton John, David ja Victoria Beckham.


Alison Jacksonin taidetta 

Jacksonin valokuvat eivät ole vain hyvin lavastettuja eivätkä vain suunniteltu houkuttelemaan yleisöä, vaan niillä on tarkoitus herätellä ajatuksia. Hän ei jäljittele, huijaa, selitä tai pelkästään esittele julkisuuskulttuuria, mutta provosoi sinua harkitsemaan mahdollisuutta, että hänen valokuvansa ovat julkisuuskulttuurin maailmaa. Lue lisää Alison Jacksonin näyttelystä tästä linkistä.

Kirsty Mitchell – Ihmemaa

Huhtikuussa 2008, Kirsty Mitcellin äidillä todettiin aivotuumori ja hänen maailma hajosi. Näihin aikoihin Kirsty vetäytyi kameran välityksellä toiseen maailmaan, sillä kaikki todellisessa elämässä tuntui todella raskaalta. Tämä oli jonkinlainen keino saada maailmasta kauniimpi, sillä muu tuntui niin toivottomalta. Äidin kuoltua 7kk myöhemmin, valokuvaus vei Kirstyn mennessään. Todellisuudenpaosta syntyi satukirja ilman sanoja, joka on omistettu hänen äidin muistolleen.

Kirsty Mitchellin taidetta
Kirsty Mitchellin näyttely

Kirsty Mitchellin taidetta
Kirsty Mitchellin näyttely. Tämä kuva oma suosikkini.

Kaikki puvut, rekvisiitat ja muut asusteet, ovat itse tehtyjä tai suunniteltuja. Joidenkin hahmojen tuottamiseen on mennyt kuukausia aikaa. Mitään ei ole luotu jo olemassa olevasta, vaan inspiraatio tulee haalistuneista satumuistoista, joita hänen äiti luki, sekoitettuna unelmiin ja uuteen löydettyyn henkiseen yhteyteen luonnon kanssa. Lue lisää Kristy Mitchellin näyttelystä tästä linkistä.

Yang Fudong - Siirtyvät vuoret

Yang Fudong (1971) näyttely viestii, että omistautumisen ja pysyvyyden avulla kaikki esteet voidaan ylittää ja epäonnistuneita yrityksiä voittaa. Näyttely koostuu mustavalkoisista kuvista ja elokuvasta. Lue Yang Fudongin näyttelystä lisää tästä linkistä.

Missä Tallinnan Fotografiska sijaitsee ja miten sinne pääsee

Fotografiska sijaitsee keskeisellä paikalla Telliskiven alueella osoitteessa Telliskivi 60a/8, Tallinna. Ympärillä on paljon ravintoloita ja pieniä myymälöitä, joista voi ostaa mm. virolaista designia.

Entäpä liikkuminen Tallinnassa? Taksilla vai kävellen? Ehdottomasti kävellen ihan jo herkästi jumittavan liikenteen takia, mutta jos tarve on taksille, niin olen käyttänyt perinteisen taksin sijaan Bolt –sovellusta. Tätä voin suositella, sillä taksi tulee suoraan siihen kohtaan, mistä sen tilaat, sovelluksesta näet, missä kohtaan se on tulossa, määränpään osoite on valmiiksi määritelty, hinta on todella edullinen ja maksu menee suoraan pankkikortilta. Esimerkiksi meidän 5 hengen porukalta tilataksi maksoi mennessä 7,10€ ja takaisinpäin 8,20€. Kuitin saa matkan jälkeen sähköpostiin. Pienemmällä autolla matka olisi ollut noin 3-5€. Boltistä lisätietoja tästä linkistä.


Sade onkin sopivasti lakannut kierroksen jälkeen ja tästä on mukava suunnata Telliskiven myymälöihin.

Tallinnan Fotografiskalle lämmin kiitos ja suositus. Kannattaa käydä tutustumassa!

Yhteistyössä Fotografiska

Tiina

Lisää uusi kommentti