Keväinen viikonloppuloma Budapestissä maaliskuussa

Budapest ylhäältä

Keväinen viikonloppuloma Budapestissä maaliskuussa

Budapest on aivan ihastuttava kaupunkilomakohde. Edellisen kerran kävimme viime vuoden heinäkuussa formuloiden aikaan. Päätimme, että palaamme takaisin viimeistään keväällä ja nyt vietimmekin pidennetyn viikonlopun Budapestissä maaliskuun loppupuolella. Budapestiä on vaikea sanoin kuvailla mikä siellä viehättää. Kaupungin tunnelma on leppoisa, ihmiset ystävällisiä ja siellä on paljon nähtävää. Myös ostosmahdollisuudet ovat hyvät. Budapestin julkinen joukkoliikenne on todella kattava ja kaupungissa on helppo liikkua paikasta toiseen. Lisäksi vielä, Budapestissä on edullista. Tässä meidän kokemuksia ja vinkkejä Budapestin lomalle. Mukana video reissusta.

Lennot ja majoitus

Budapest lentokoneesta

Budapest lentokoneesta

Budapestiin lähtee päivittäin useita suoria lentoja Helsingistä. Kaupunkiloman suorilla lennoilla ja tasokkaalla hotellilla voi saada alle 200 € / aikuinen, kunhan varaa matkan useita kuukausia etukäteen. Jos kesällä haluaa edullisesti Budapestiin, kannattaa valita lähtöpäiväksi sunnuntai ja paluu puolestaan valita arkipäivälle.

Liikkuminen Budapestissä ja lentokenttäkuljetukset

Kuva kesältä 2017

Lentokentältä Budapestin keskustaan pääsee bussilla 100E, joka lähtee terminaalin edestä. Yhdensuuntaisen matkan hinta on 900 HUF, eli noin 3 euroa. Taksilla hintaa tulee noin 8000 HUF, eli noin 27 euroa.

Budapest kortti

Budapest kortti

Toinen hyvä vaihtoehto on ostaa heti lentokentältä Budapest -kortti, joita myydään molempien terminaalien saapuvien lentojen aulojen Budapest infopoint-pisteissä. Budapest -kortilla voi matkustaa rajattomasti julkisissa liikennevälineissä. Se ei kuitenkaan käy bussissa 100E, mutta se käy bussissa 200E ja metro -yhdistelmässä. 200E bussi lähtee myös lentoaseman terminaalin edestä ja vie Kőbánya-Kispestin asemalle, josta pääsee vaihtamaan metroon M3.

Budapest-kortilla on ilmainen sisäänpääsy mm. useampaan museoon ja Lukacs Baths kylpylään. Sillä saa myös alennuksia useista kaupungin matkailu- ja ohjelmapalveluista. Tarkemmat tiedot Budapest-kortista tästä linkistä.

Nähtävyydet ja tekemistä Budapestissä

Gellértinvuori

Gellértinvuori

Kannattaa aloittaa kaupunkiin tutustuminen Gellértinvuorelta, josta avautuu hieno maisema Budapestin ylle. Ylhäältä voi paremmin hahmottaa kaupunkia. Kukkulan päälle pääsee kävelytietä ja portaita pitkin.

Gellértinvuori

Rinteen alkupuolella on luolan sisälle rakennettu kirkko, kuva kesältä 2017

Budapestin vapaudenpatsas

Ylhäällä kukkulalla sijaitsee vapaudenpatsas.

Keskustassa Bestin puolella sijaitsee Pyhän Tapanin kirkko. Kirkon lähettyvillä sijaitsee maailmanpyörä ja kevätmarkkinat, missä kannattaa käydä, jos keväällä Budapestiin suuntaa. Samoin ostoskadut ja lukuisat kaupat sijaitsevät tällä alueella.

Pyhän Tapanin Kirkko

Pyhän Tapanin Kirkko

Pyhän Tapanin kirkko sisältä

Pyhän Tapanin kirkko sisältä

Jokiristeily on mainio tapa tutustua kaupunkiin Tonavaa pitkin. Auringonlaskun aikaan on ihana risteillä ja ihailla maisemia.

Parlamenttitalo Budapestissä auringonlaskun aikaan

Parlamenttitalo auringonlaskun aikaan

Budan linnalle pääsee joko funikulaarilla, Budan linnabussilla tai julkisen liikenteen bussilla. Budapest-kortilla pääsee ilmaiseksi matkustamaan myös Budapestin linnabussilla. Kävimme tutustumassa Budapestin historian museoon ja Matiaksen kirkkoon

Budapestin historian museo

Budapestin historian museo

Matiaksen kirkko Budapestissä

Matiaksen kirkko

Kävimme osallistumassa myös kallion sisään rakennetun sodanaikaisen sairaalan opastetulle kierrokselle. Valitettavasti valokuvaaminen ei ollut sallittua, joten kuvia ei ole näyttää. Kierros oli  jokatapauksessa mielenkiintoinen. Kierroksella käveltiin luolan käytäviä pitkin noin kilometrin matkan ja esillä oli sen ajan sairaalavälineistöä sekä aidon näköisiä vahanukkeja. Budapest-kortilla sai sisäänpääsylipusta alennusta. Tässä lisätietoja sairaalasta kallion sisällä.

Margitin saaren poljettavat kärryt

Margitin saarella kesällä 2017

Jos matkustat Budapestiin kesäaikaan, kannattaa ehdottamasti käydä viettämässä aikaa Margitin saarella, joka sijaitsee keskellä Tonavaa. Sinne pääsee kätevästi siltaa pitkin. Viime kesänä vuokrattiin kuvassa oleva poljettava kärry, jolla huristeltiin ympäri saarta. Mukava kohde!

Maaliskuun lopulla matkailijoita oli vähemmän kuin kesällä. Ilmassa oli jo kevään tuntua, vaikka melko talvinen ilmasto vielä olikin. Budapestiä voi lämmöllä suositella ihan jokaiselle.

Olimme Budapestissä myös huhtikuussa 2019. Tässä lisätietoja ja vinkkejä Széchenyin kylpylästä ja rauniobaareista.

Yhteistyössä Visit Budapest

Videolla kooste viikonlopusta.



Lisää uusi kommentti