Salmen ulkoilualue Nuuksion pohjoispuolella Vihdissä

Salmen ulkoilualue oli meille täysin uusi kohde. Ihmettelen, miksi emme olleet siellä aiemmin käyneet, sillä se sijaitsee lähellä pääkaupunkiseutua Nuuksion pohjoispuolella. Nuuksiossa olemme kuitenkin käyneet useita kertoja, myös Vihdin puolelta. Ulkona satoi räntää, mutta päätimme silti lähteä tutustumaan tähän alueeseen. Olihan tänään valtakunnallinen Koiranpäiväkin, joten karvakuonot pääsivät juhlistamaan juhlapäiväänsä metsään.

Missä Salmen ulkoilualue sijaitsee

Googlemaps löytää helposti Salmen ulkoilualueen, mutta ajoimme siitä pidemmälle Paratiisin parkkipaikalle (karttalinkki). Parkkipaikalla oli hyvin tilaa ja sinne mahtui helposti retkeilyautollakin. Vieressä on mukava nuotiopaikka vesistön rannalla.

Salmen ulkoilualue Nuuksion pohjoispuolella

Salmen ulkoilualue Nuuksion pohjoispuolella

Salmen ulkoilualueen reitit

Paratiisin parkkipaikan vierestä lähtee kävelyreitit, josta voi valita noin 7km tai noin 10km ympyräreitin. Reitit ovat todella hyvin merkitty. Vaikka ilma ei vaikuttanut kovin lupaavalta, sade lakkasi muutamaksi tunniksi juuri meidän ulkoilun ajaksi.

Salmen ulkoilualueen opasteet

Selkeät opastaat reitin varrella

Valitsimme vaihtoehdoista lyhyemmän ympyräreitin, josta tuli matkaa noin 7km. Reitti on merkitty punaisin merkein kulkien ensin Iso-Parikaksen taukopaikalle jatkuen sieltä kohti Vähä-Parikasta. Jos olisi kiertänyt koko punaisen reitin, matkaa olisi tullut noin 10km. Poikkesimme kuitenkin keltaista reittiä takaisin kohti Iso-Parikasta ja siitä takaisin parkkipaikalle. Tässä linkki reittikarttaan.

Salmen ulkoilualueella

Todella helppokulkuinen tie 

Reitin varrella on useita hienoja tauko- ja nuotiopaikkoja. Koko kävelyreitti on leveää helppokulkuista baanaa, joten reitin pystyy helposti taittamaan myös vaikkapa lastenvaunujen kanssa.

Nuotiopaikka Salmen ulkoilualueella Vihdissä

Kiva nuotiopaikka, vai mitä?

Muuta

Salmen ulkoilualueen laidalla on myös leirintäalue. Sinne ei kuitenkaan voi mennä yöksi ”vierailijana” yöpymään vaan alue on ainakin tällä hetkellä varattu pelkästään kausipaikkalaisille. Lyhytaikainen pysäköinti on kokonaan poistunut käytöstä, vaikka alueen kartassa paikat ovat edelleen merkittyinä.

Heräsikö ajatuksia tai kysyttävää? Jätä kommentia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Close
Copyright © 2023 Lomavinkit.fi All rights reserved.
Close