Retkeilyautolla Helsingistä Itä-Suomeen – Reitti, puskaparkit ja retkikohteet

Helatorstaiviikko ja ylimääräinen vapaapäivä tiedossa. Päätimme lähteä retkeilyautolla vähän pidemmälle autolomalle. Meillä ei ollut tarkempaa suunnitelmaa tehtynä, muuta kuin että itään päin. Neljä päivää vierähti mukavasti lopulta kiertäen koko Saimaan hieman kauampaakin. Tässä kokonaisuudessaan reitti puskaparkkeineen ja retkikohteineen.

Keskiviikkoiltana lähtö viivästyi sen verran, että emme ajaneet Porvoota pidemmälle vaan jäimme sinne ensimmäiseksi yöksi. Ajoimme tuttuun paikkaan Köttbodaan, missä oli aika mukavasti porukkaa yöpymässä myös telttaillen. Ilta oli ihanan lämmin.

Köttboda uimaranta Porvoossa

Köttbodan uimarannan maisemia aamulla

Aamulla jatkoimme matkaa kohti Lappeenrantaa ja päätimme mennä viettään aurinkoista kesäpäivää Päihänniemeen. Sielläkin oli mukavasti porukkaa, mutta hyvin mahtui sekaan mukaan. Jos haluaa vähän rauhallisemman paikan, kannattaa kävellä rantaviivaa eteenpäin, minne ei enää autoilla pääse. Sielläkin on kiva keittokatos ja useita nuotiopaikkoja. Aurinko myös paistaa pidempään tälle rannalle.

Päihänniemen hiekkaranta Saimaalla

Hiekkaranta ”venerannan” puolella

Grillikatos Päihänniemen hiekkarannalla

Grillikatos rannalla

Yö oli todella hiljainen. Hyvin nukutun yön jälkeen aamulla heräsimme vesisateeseen ja ilma oli muuttunut viileämmäksi. Päätimme jatkaa Lappeenrannan Abc:n kautta matkaa kohti Ruokolahtea. Olin aiemmin katsonut, että siellä olisi kiva retkeilyreitti Haukkavuoren näköalapaikalle. Sääennuste lupaili, että vesisade loppuu puolen päivään mennessä. Ilma tuntui todella raikkaalta, kun siitepöly oli vihdoin sateen mukana laskenut.

Kun saavuimme Haukkavuoren retkeilyreitin parkkipaikalle, siellä ei ollut ketään muita. Kävelyreitti Haukkavuorelle lähtee heti parkkipaikalta ja sinne on vain 800m matkaa. Polku oli todella helppokulkuinen.

Haukkavuoren näköalapaikalla Ruokolahdella

Näköalapaikalla

Parkkipaikalla on laavu, nuotiopaikka, polttopuut ja wc.

Haukkavuorelta suuntasimme seuraavaksi Punkaharjulle. Aivan mielettömän upeat tiet kulkien harjuilla lohkoen vesistöjä.

Punkaharju maisematie

Punkaharjun maisemia

Seuraava kohteemme oli Savonlinna, minne saavuimme iltasella. Savonlinna on todella kaunis kesäkaupunki. Melkein kaikkialla on kaunis järvimaisema ja siltoja pitkin pääsee kävellen vaikkapa lähisaariin.

Päätimme jäädä Savonlinnaan yöksi. Yleensä reissuilla yövymme sekä leirintäalueilla että puskaparkeissa. Olisi ollut kiva viettää yö leirintäalueella, mutta Savonlinnan keskustan läheisyydessä ei ole leirintäaluetta, joten puskaparkkeiluksi meni tämäkin yö. Eipä siinä, auton akuissa oli hyvin virtaa ja vettä riitti hyvin suihkuakin varten. Tosin, kyseessä oli perjantaiyö ja arvata saattoi, että mitään luonnonrauhan yöunia ei ole tiedossa.

Savonlinnan tori

Savonlinnan tori yläilmoista

Savonlinnasta jatkoimme matkaa suunnaten ensin Annikinniemeen Sulkavalle. Aiemmin matkan varrella näimme kyltin, jossa mainostettiin Maisematie 438. Googlaten lisäinfoa maisematiestä, löytyi Annikinniemi, jonka niemen sisälle on syntynyt lampi vedenlaskun myötä. Pakkasimme lounaseväät reppuun ja lyhyen kävelyn jälkeen olimmekin jo perillä sekä lammen, että Saimaan rannalla. Todella upea ja erikoinen paikka.

Annikinniemi Sulkavalla niemen sisällä lampi

Lounashetki yhtä aikaa lammen ja Saimaan rannalla

Täältä jatkoimme matkaa Pistohiekalle Puumalaan, joka on upea uimaranta. Alueella on aiemmin ollut leirintäalue, mutta se ehti pidempään olla täysin tyhjänä. Nykyisin siellä on matkailualue leirintäalueineen.

Illalla Pistohiekalla

Pistohiekalla oli todella rauhallista. Järvi oli aivan tyyni ja ilta lämmin.

Pistohiekka puskaparkki

Pistohiekan ranta yläilmoista

Seuraavana päivä jatkoimme matkaa Mikkeliin ja torin herkkujen jälkeen alkoi kotimatka. Iltapäiväksi oli luvattu rankkasateita, joten hyvän ajokelin aikaan oli mukavampi matkustaa.

Retkeilyautolla Itä-Suomessa, reittikartta

Tässä vielä reittikartta

Reissu oli todella mukava ja rentouttava! Heräsikö ajatuksia tai kysyttävää? Jätä kommentia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Close
Copyright © 2023 Lomavinkit.fi All rights reserved.
Close