Mo i Ranasta rannikkotietä pitkin Glomfjodiin - lauttamatkoja ja upeita vuorimaisemia Pohjois-Norjassa

Kilboghavn lautta

Mo i Ranasta rannikkotietä pitkin Glomfjodiin - lauttamatkoja ja upeita vuorimaisemia Pohjois-Norjassa

Tervetuloa takaisin kevätreissun pariin! Tässä kirjoituksessa jatkamme matkaa matkailuautolla Mo i Ranasta rannikkotietä pitkin kohti Glomfjodia. Matkailuautolla ajaminen tällaisissa maisemissa on oma elämyksensä. Ikkunasta avautuva hieno merimaisema ja vuoret suorastaan kilpailevat kauneudestaan. Katso myös video!

Koko matka Pohjois-Norjassa rannikkoa pitkin tarjoaa toinen toistaan upeampia maisemia. Matkailuautolla liikkuminen antaa meille vapauden pysähtyä omaan tahtiin.

Mo i Ranasta pohjoiseen päin

Rannikkotie Mo i Ranasta pohjoiseen päin 

Ensimmäinen etappimme oli Mo i Ranasta matka levähdyspaikalle, minne oli noin 75km matka. Karttalinkki. Täällä saimme nauttia täysin omasta rauhasta, sillä muita ei näkynyt missään. Ilta pimeni ja pakkanen kiristyi. Jäimme tähän yöksi.

Levähdyspaikka Norjassa

Levähdyspaikka

Koira matkailuautossa

Koira tietysti mukana 🥰

Yö oli tosi hiljainen. Ainoastaan tuulenpuuskat välillä yltyivät ja herättivät.

Levähdyspaikan tien toiselta puolelta lähtee patikkareitti. Alku oli helppokulkuista lumesta sulanutta kalliota, mutta sen jälkeen lunta oli vielä niin paljon, ettei huipulle ollut mahdollista päästä ilman lumikenkiä.

Patikkareitti

Patikkareitti tien toisella puolella

Täältä jatkoimme Kilboghavnin satamaan, josta matka jatkui lautalla Jetvikiin. Matkan varrella satamaan olisi ollut mielenkiintoiselta vaikuttava patikkareitti, Liatindenin huiputus, mutta lunta oli liikaa. Tässä karttalinkki ja kuvia.

Liatinden

Ylhäällä näkyy Liatinden

Otimme käyttöön Ferrypayn, joka on järjestelmä, jonka kautta voi hoitaa lauttamaksut vaivattomasti. Ferrypayhin syötetään auton omistajatietojen lisäksi auton rekisterinumero, auton pituus ja luottokortin tiedot. Maksu veloitetaan automaattisesti jokaisen lauttaylityksen yhteydessä. Kuitti tästä tulee pienellä viiveellä.

Tie Kilboghavn satamaan

Tie Kilboghavnin satamaan

Kilboghavn - Jetvik välinen lauttamatka oli ilmainen. Lauttamatka kestää noin 1 tunti ja 10 minuuttia. Jokainen hetki kannattaa käyttää hyväksi nauttien merituulesta ja upeista maisemista. Lauttamatkan aikana ylitetään napapiiri.

Koiran voi joko jättää autoon tai ottaa kannelle tai kahvion vieressä oli erillinen tila lemmikkieläinten kanssa matkustaville.

Kahvila lautassa

Kahvila lautalla. Takana näkyy erillinen tila koirien kanssa matkustaville.

Seuraava lauttamatka oli Ågskardet - Forøy ja se kesti vain 10 minuuttia. Tämä lauttamatka oli maksullinen. Meillä se maksoi vähän vajaa 6 euroa. Tämä lauttamatka matkustetaan autossa.

Ilta alkoi hämärtyä ja sopivaa yöpaikkaa ei ensin meinannut löytyä lumitilanteesta johtuen. Jatkoimme matkaa eteenpäin ja 8km tunnelin jälkeen löytyi hyvä levähdysalue. Paikka sijaitsi tunneleiden välissä ja tarjosi täydellisen paikan yöpyä upeiden maisemien keskellä. Karttalinkki.

Svartisen jäätikkö matkan varrella

Svartisen jäätikkö matkan varrella

Tunneleiden välissä parkkipaikka

Tuolla näkyy meidän auto 😊

Yö oli hiljainen, ainostaan täälläkin tuulenpuuskat välillä herättivät. Tästä matka jatkui aamun lumikenkäilyn jälkeen eteenpäin.

Heräsikö ajatuksia tai kysyttävää? Jätä kommentia!

 


Kommentit
    July 06 Ikilinkki

Huh, on kyllä taas upeita maisemia, noissa kelpaisi kyllä olla! Lumihuippuiset vuoret näyttävät aina vain niin hienolita.


Lisää uusi kommentti